Vaasanseutu / Vasanejden: 99,5 MHz Suupohja / Syd-Österbotten: 97,7 MHz Kokkola / Karleby: 100,3 MHz

Johtajuustaito 3 – tunnollisuus ja stressinsieto

Cricke Nybergin EBW-johtajuustestin tulosten purkaminen jatkuu tunneälyasiantuntija Kari I. Mattilan johdolla.

Osa 1: tunnollisuus

EBW-testi paljastaa Cricken olevan hieman boheemi: työtehtävien kietominen tiukkojen prosessien ja sääntöjen ympärille ei kiinnosta häntä. Hän myös sietää myöhästymisiä ja viime hetken muutoksia ärsyyntymättä. Kari Mattilan mukaan Cricken kaltainen tyyppi on mainio esimies varsinkin myyjille: jokainen saa järjestää työaikansa ja -menetelmänsä vapaasti, kunhan tulostavoitteet täyttyvät.

Osa 2: stressinsieto

Cricke pystyy toimimaan korkean paineen alla, tilanteissa joissa monet muut jo lamaantuvat. Kari arvioi Cricken jopa tarvitsevan hieman kiirettä arkeensa, jotta saa asioita valmiiksi. Edellisessä jaksossa paljastunut empaattisuus voi olla riski ja Kari osuukin naulan kantaan arvioidessaan, että empatian vuoksi Cricke sietää puutteellista käytöstä liian pitkään.

Tunteiden hallinnan tuloksia käsiteltäessä Kari toteaa, että pokerinaamainen, ”aina tasaisen vihainen” esimies ei saa tiimiään motivoitua. Cricke sen sijaan osaa näyttää tunteensa työyhteisössä, mikä on erittäin hyvä asia. Hän itse uskoo vakaasti siihen, että positiivista palautetta antamalla ja hyvää fiilistä luomalla motivoidaan pitempään kuin rahallisella palkitsemisella.

Kuuntele ohjelmasarjan muut osat tästä linkistä.