Vaasanseutu / Vasanejden: 99,5 MHz Suupohja / Syd-Österbotten: 97,7 MHz Kokkola / Karleby: 100,3 MHz

Tamu – Mustalintu

Anssin vieraana Tamu

Mustalintu on vaasalaisen laulaja-lauluntekijä Tamun toinen soolosingle. Aiemmin erityisesti lauluntekijänä ja tuottajana sekä eri yhtyeistä tunnettu Mikko ”Tamu” Tamminen julkaisi debyyttisinglensä Et ollutkaan yksin viime syksynä.

Nyt julkaistava Mustalintu syntyi muutama vuosi sitten Tammisen isän kuoleman jälkeen. Mustarastas oli Tamun isän suosikkilintu, jonka taidokasta laulua hän usein ihaili.

”Isäni hautajaispäivänä oli kamala sää, vettä satoi kaatamalla ja päiväkin oli epäluonnollisen pimeä. Tällaisilla keleillä linnutkin yleensä pysyttelevät metsän suojassa. Valmistautuessani siunaustilaisuutta varten satuin katsahtamaan ikkunasta ulos – Siinä keskellä lainehtivaa nurmikkoa minua tuijotti mustarastas. Kokemus oli pysäyttävä ja se jäi mieleen loppuiäkseni. Mielessä kävi väkisinkin ajatus elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. Viimeisen verhon takana saattaa olla jotain kauniimpaa”, Tamu kertoo.

Tamu on Anssin vieraana ja uuden kappaleen lisäksi puhutaan myös biisien kirjoittamisesta.