Vaasanseutu / Vasanejden: 99,5 MHz Suupohja / Syd-Österbotten: 97,7 MHz Kokkola / Karleby: 100,3 MHz
Kuvassa:Juha Lagström KUVA: Matti Raivio/Masarazzi

Juha Lagström julkaisi uutta musiikkia

Juha Lagström on Anssi Marttisen haastateltavana.

Juha Lagström on julkaissut uuden kappaleen ”Vain Muisto Jää Elämään” 

Kappaletta on olleet sovittamassa Jarkko Martikainen ja Mara Salminen (Zen Cafe) ja kappale on osa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertovan elokuvan soundtrackia – Juha Lagströmillä on elokuvassa myös pieni rooli. Sattumalta tämä kappale on alunperin saanut alkunsa erään lapualaislähtöisen perheen tragediasta.

Juha kertoo kappaleesta näin: ”Syksyllä 2021 kaverini menehtyi auto-onnettomuudessa. Hän oli yksi viidestäkymmenestä lapualaislähtöisestä miehestä, jotka kuuluvat Whatsup-ryhmäämme. Käsittelin surua ja järkytystä laatimalla pikaisesti Vain muisto jää elämään- nimisen laulun.

Juha Lagström on Helsingissä asuva lapualaislähtöinen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä.
Vuosina 2012-2017 hän toimi Elonkerjuu-yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä kunnes siirtyi soolouralle. Hän on myös näytellyt yli 10 vuotta mm. Porin ja Vaasan kaupunginteattereissa.

Yleiskatsaus
Radio Vaasa

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen aktivoituna autat meitä parantamaan sivustoa.